Zeitgeist 2010: Mitä maailma halusi tietää

Aina MM-kilpailuista Haitin maanjäristykseen, vuosi 2010 todella yhdisti maailmaa. Jättäessämme vuoden 2010 taaksemme teemme katsauksen vuotta muokanneisiin tärkeimpiin tapahtumiin, uutisiin ja ihmisiin. Olemme analysoineet miljardit Googleen vuoden aikana kirjoitetut hakukyselyt. Näiden tietojen avulla voimme näyttää, miltä vuosi 2010 näytti Google-haun lasien kautta katseltuna.

Tutkimustavat

Kokosimme vuoden 2010 lopun Zeitgeistin tutkimalla koostetta niistä miljardeista hauista, joita käyttäjät kirjoittivat Google-hakuun tänä vuonna. Käytämme tietoja useista lähteistä, kuten Hakutilastoista ja sisäisistä tietotyökaluista. Suodatamme tuloksista roskatulokset ja toistetut haut. Näin voimme koostaa luettelon, joka parhaiten kuvastaa vuoden 2010 ajan henkeä. Kaikki tutkimamme hakukyselyt ovat anonyymejä. Tutkimusta tehtäessä ei käytetty mitään henkilökohtaisia tietoja.

Hieman tietoja luetteloiden kuvauksista: seuraavat hakutermit – paitsi erikseen mainituissa tapauksissa – ovat vuoden 2010 suosituimpia. Termit esitellään siinä järjestyksessä, millä hakutermillä tehtiin eniten hakuja tänä vuonna. Joissakin tapauksissa esittelemme nopeimmin nousseet kyselyt. Tämä tarkoittaa sitä, että luokittelemme vuoden 2010 haut sen mukaan, kuinka paljon niiden suosio nousi vuoteen 2009 verrattuna. Vastaavasti nopeimmin laskeneet kyselyt olivat hyvin suosittuja vuonna 2009 mutta menettivät suosiotaan vuonna 2010.

Tietoja näistä kuvaajista

Normalisoidut numerot kertovat, kuinka monta hakua kullakin termillä on tehty, suhteutettuna kaikkiin Googlessa tehtyihin hakuihin. Ne eivät edusta tarkkoja hakujen lukumääriä, koska tiedot on normalisoitu ja esitetään asteikolla 0–100. Jokainen kysely on jaettu kyselyn suosion huipulla, tai 100:lla. Jos tietoja ei ole tarpeeksi, lukemana näytetään 0. Lisätietoja hakutietojen normalisoimisesta ja skaalaamisesta.

Lisäsimme tänä vuonna interaktiivisia tietokuvaajia suurimmille maailmanlaajuisille tapahtumille ja vuoden suosituimmille ihmisille. Tutustu vuoden tärkeimpiin tapahtumiin, katso, ketkä kuuluisuudet olivat suosituimpia ja tutustu kyselyihin pintaa syvemmältä uusien työkalujemme avulla.

Lisätietoja

Toivottavasti piditte katsauksestamme vuoden 2010 tapahtumiin. Tarinan ei tarvitse päättyä tähän – jos haluat tutkia maailman hakutrendejä tarkemmin, voit tehdä niin useilla eri tavoilla.

Käännä tiedot

Voit kääntää kaikki kansainväliset vuoden lopun Zeitgeist-sivut Google-kääntäjän työkalujen avulla kaikkiaan 51 kielelle. Jos esimerkiksi puhut suomea mutta haluat tietää, mikä oli suosittua Japanissa tänä vuonna, voit kirjoittaa Japanin Zeitgeist-sivun tekstin tai verkkosivun URL-osoitteen Google-kääntäjään ja lukea sen omalla kielelläsi. Vaihtoehtoisesti voit käyttää Internet Explorerin tai Firefoxin Google-työkalupalkkia – sen edistynyt käännöstoiminto kääntää haluamasi sivun automaattisesti. Voit myös kääntää sivuja automaattisesti Google Chromen avulla.

Syvenny aiheeseen

Vuoden lopun Zeitgeist on vain pieni otos tämän vuoden kiinnostavista kyselyistä ja hakutrendeistä. Jos haluat tietää aiheesta enemmän, seuraavien työkalujen avulla saat selville, miten maailmanlaajuiset ja alueelliset hakutermit ovat muuttuneet ajan myötä. Joissakin tapauksissa tietoja on vuodesta 2004 alkaen.

Sinua koskevat tiedot

Haluatko tarkastella omaa verkkokäyttäytymistäsi viime vuoden aikana? Zeitgeistissa käyttämämme tiedot ovat anonyymeja ja koostettuja, mutta on myös paikkoja, joissa voit tarkastella henkilökohtaisia hakutrendejäsi, jos sinulla on Google-tili.

Jatka matkaa

Pysy ajan tasalla tämän vuoden suosituimmista aiheista ja löydä uudet vuoden 2011 suosikit. Tarjoamme käyttöösi useita tapoja, joiden avulla voit seurata suosikkiaiheitasi ja hankkia niistä lisätietoja.